1. tammikuuta 2014

Opintomatkalla Euroopassa




Nyt kun ajattelelen itseäni vuosia aiemmin, en voi kuin hymyillen nauraa omalla hullunkurisuudelleni. Ristiretkiä ja löytöretkiä ei tämän maailman ajassa enää paljon harrasteta, opintomatkoja ja kulttuurinvaihtoa sitäkin kernaammin. Lyhyt matkakuvaus vuoden 2013 lopussa tehdystä kiertueesta Euroopassa.


Matkalla maailmalla

Syy lähteä Belgiaan, Puolaan, Saksaan ja Viroon oli toisaalta halu kokea käytännössä pikkuleipäpuotien tunnelma, joulumarkkinat että tavata vanhoja ystäviä. Viron ja Puolan osalta aiemmin luodut kontaktit toisaalta teki matkan teosta rutiininomaista sekä vaivatonta. Seikkailumieltä ja kommelluksia mahtui sitäkin enemmän kahden toisen maan kesken.

Piparkoogimaania 2013: Taiteen historia. Kuva Pelle Kalmo 2013.




Tallinnan Piparkoogimaania on hyvä esimerkki tämän ajan piparkakkukulttuurista. Kuviomuotit on tarpeettomia, kun osaa taiteilla vapaasti omin käsin mitä mielikuvituksellisempia luomuksia. Voisi sanoa, että Piparkoogimaaniassa pyörän keksiminen uudelleen olisi kaikesta hullunkurisuudestaan huolimatta näkemisen arvoista. Olen kiitollinen näyttelyn järjestämisestä vastuussa oleville Mari-Liis Laanemaalle ja Pelle Kalmolle, että kuviomuottien tai niillä tehtyjen hunajakakkujen läsnäolo näyttelyn yhteydessä on ollut mahdollista. 


Tallinnasta matka jatkui kovin lennokkaasti Turun kautta Brysseliin. Välillä tuli vaihdettua maanosaa niin vilkkaan, ettei unten maille ennättänyt. Täytynee nukkua talviunta ritaripäivien jälkeen!

Perillä Euroopan pääkaupungissa tutustuminen entuudestaan vieraisiin matkustusvälineisiin antoi hyvää matkustuskokemusta tulevien kohteiden varalle. Oli viisaasti ajateltu jättää aikataulu kovin väljäksi ja ilman liian suuria päämääriä, hotellia lukuunottamatta. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen Brysseliin, tunsin jo vähän paremmin kaupungin kadut ja eksyminen tapahtui miltei harvakseltaan. Kaupungin historia, kuninkaallinen kirjasto ja muutama pikkuleipäpuoti jäi parhaiten mieleen.


Pikkuleipäpuodin tunnelmaa

Maison Dandoy on helpoin löytää aivan keskeisen Grand Placen läheisyydestä kahden puodin voimin. Liikkeitä on useampi Brysselin alueella, joskin ei niin helposti löydettävissä ainakaan omatoimisesti. Kartalla lähellä, käytännössä kaukana. Näin voisi luonnehtia omaa suunnistustaitoani!



Puotien sisustus ja valikoima vaihtelee, siinä missä toinen on keskittynyt yksinomaan pikkuleipien myyntiin, tarjoaa toinen myös kahvia ja vastapaistettuja vohveleita. Tarkkaan tutustumalla valikoimasta löytää vaikkapa marsipaania. Maison Dandoy on toiminut keskeytyksettä 1800-luvulta asti, ja on tänäkin päivänä suosittu paikka ostaa pieni pala purtavaa kahvipöytään. 

Liikkeestä voi ostaa vaikka joulupukkihahmoisen speculoos-pikkuleivän kauniisti paketoituna. Tuotteen kokonaisuus tuo hyvin esille, miten nykyajan tuotesuunnittelu on paljon muutakin kuin itse leipurin työpanos: etiketti, punainen rusetti ja kullanvärinen taustapahvi tekee yhdestä ainoasta, joskin suurikokoisesta pikkuleivästä mainion lahja-idean!



Hyvä huomio on kiinnittää tavanomaisten pikkuleipien, siis sellaisten joiden valmistukseen ei käytetä lainkaan kuviomuottia ja kokokin on kovin pikkarainen. Kuviomuotit on lähinnä kuriositeetti, sillä työvaiheen hitauden ja hinnan vuoksi ei koko valikoimaa voisi jättää niiden varaan. Vanhat muotit tekee pikkuleipäpuodista kiehtovan, museonomaisen tutustumispaikan. 

On syytä nostaa esille sellainen huomio, ettei Bryssel ole suinkaan ainut paikka törmätä speculoos-pikkuleipiin ja historian makuun päässeille lisää aiheesta löytyy Belgian museoista. Ja onpa vielä muitakin pikkuleipiä kuin speculoos Belgian alueella, mutta nämä muut löydöt jääkööt odottamaan omin silmin koettua kenttätutkimusta. Brysselin joulumarkkinoilta ja satunnaisesti muiden puotien ikkunoista voi löytää kilpailevan yrittäjän speculoos-ukot. 


Aachenin aarteet

Kansainvälisen Brysselin ehkä hienoin piirre on sen keskeinen sijainti Euroopassa. Täältä on oiva tilaisuus hypätä vaikkapa Thalys-junaan, ja kiitää kohti Saksan Aachenia. Matka on sopivan lyhyt päivän mittaiselle vierailulle, ja Aachenissa riittääkin koettavaa erityisesti joulumarkkinoiden aikaan.



Aachen on saksalainen kaupunki aivan Alankomaan ja Belgian rinnalla. Kerrotaan, että Kaarle Suuren patsasta rakentanut belgialainen mies olisi eväitään syödessään antanut vihiä kiinnostavasta pikkuleivästä, jonka taito siirtyi Aachenin leipureille. Kaupungissa on perinteisesti leivottu kuviomuoteilla printen -piparkakkuja, joskin historia on jättänyt tähän oman jälkensä. Napoleonin asettama mannermaasulku esti tuontitavarana käytettyjen raaka-aineiden saatavuuden, jonka vuoksi printen piti leipoa uudella reseptillä. Se ei enää sopinut käytettäväksi kuviomuoteilla, ja niinpä nykymuodossaan Aachener Printen onkin pieni pala tai suorakaiteen muotoinen levy. On kovin sydämellistä saapua kaupunkiin, jonka asukkaat ja matkailijat pitävät kovasti arvossaan perinnettä. Niin suosittua, että printen-leipomoiden laskeminen tuntuu mahdottomalta. Näin monta puotia näin pienessä kaupungissa!

Toisaalta on hyvin ymmärrettävää, miksi näitä puoteja käytetään.  Valikoima on runsas, ei pelkästään pikkuleipiä, vaan monen lääkärin varoittamia syntisen herkullisia leivoksia ynnä muuta. Ensimmäinen kohtaaminen oli Printenleipuri Kleinin yksi lukuisista puodeista, jossa ystävällinen ja hurmaava rouva Schwarz kehoitti seuraavan kerran matkaamaan muuna viikonpäivänä kuin sunnuntaina, jolloin mahdollisuus päästä näkemään museonomainen printenmuotin käyttö toisessa liikkeen myymälässä. Pikkuleipäpussi sentään tarttui matkaan, ja niitä tulikin ostettua sitten useampi.

Voisi hyvin kysyä, mitä niin erikoista on sangen vaatimattoman näköisessä piparkakussa? Miksi kummassa Aachenissa myydään Kräuter-Printen nimistä perusmallia vähintään kuuden eri leipurin toimesta? Vanha clichee makuasioista ei sovi kiistellä on kuin kylähullun suusta: Ehdottomasti niistä pitää käydä keskustelua leipomon tekijöiden kesken, jos mielii pitää kiinni asiakkaistaan. Printen pikkuleipien koostumus, maku ja rakenne vaihtelee kovasti. On pehmeää, kovaa ja mureaa. Toisessa maistuu vahva ja hallitseva muskottipähkinä, toinen hurmaa muskottikukan hedelmäisyydellä. Reseptit on niin salaisia kuin vain voivat olla, ja mausteiden tunnistaminen on herkuttelijan arvailua: tuoteselosteessa puhutaan vain printenmausteista!

Aacheniin matkustavan käynti tuomiokirkossa että kaupungintalolla lienee itsestäänselvyys, ja siinä samassa on hyvä poiketa kahvilla. Nobis Printen -kahvilan puolella näkee nimittäin aivan mahdottomasti kuviomuotteja. Ei pelkästään printenmuottien, mutta usein niiden parissa tunnistettava piirre on metallireunan liittäminen muottiin. Tällöin muotin reunoja ei tarvitse erikseen veitsellä viimeistellä, vaan muotin kuvioinnin yhteydessä reunat leikkaituu itsestään taikinapalan irroittamisen aikana.

Saksassa speculoos lausutaan spekulatius-muodossa. On syytä kuitenkin korostaa näiden pikkuleipien erilaisuutta, vaikkapa voi-spekulatius -pikkuleivän kohdalla. Tieten tahtoen erilaisten piparkakkujen ja pikkuleipien niputtaminen yhteen nippuun on ymmärettävää, mutta kovin suurpiirteistä. Voi-spekulatius -pikkuleivän pinnassa voi nähdä yksinkertaista kuviointia, joskin nykyaikaisen leipomon käytössä voi olla kuvioilla varustettu metallisylinteri, joka toimii puisen kuviomuotin tavoin. Erona on lähinnä teollisen aikakauden tyypillinen tehokkuusajattelu.

Kuviomuotilla tehtyjä pikkuleipiä voi siis Aachenistakin löytää, mutta ei hyllyt notkuen ja valikoimaa halliten. Enemmänkin koristeena leipomon tai myymälän seinällä, katsoen kaukaa menneestä kertoen katsojaansa. 


Puolan piparkakkukuninkaallisia katsomassa

Keski-Euroopan matka toi matkalaukullisen pikkuleipiä ja yhden sydänpiparkakun Turkuun ihmeteltäväksi. Näiden kahden maan osalta ummikkoturkulaisena, jonka kielitaitoon lukeutuu ainoastaan huono englanti ja suomen kieli Turun murteella, matkustaminen on täysin mahdollista. Turisteja ja muita kielitaidottomia riittää yhtä lailla pitkin kyliä ja kaupunkeja. Kovin kiitollinen olen monelle ystävälliselle henkilölle, jotka omalta osaltaan tekivät entuudestaan vieraan kaupungin tutuksi ja matkustamisen sujuvuuden helpoksi. Näillä eväin olikin helppo lähteä kohti uutta päämäärää: Puolaa.



Perinteisesti Euroopassa luetaan olevan tietyt klassiset piparkakkupääkaupungit ja näiden listaamisen jälkeen tuntuu hölmöltä mainita koko joukko muita vaihtoehtoja. Toki Puolan Torun kiistatta luetaan näihin kuuluisiin piparkakkukeskuksiin, mutta edes Puolassa ainoa kohde se ei ole, jossa kuviomuotteihin voi törmätä. On siis syytä tiedostaa Eurooppalaisen piparkakkukulttuurin monimuotoisuus!



Puolan Torun oli hyvin perusteltu valinta, sillä vuoden 2012 Piparkoogimaanian aikana kiinnostus tämän kaupunginmuseon piparkakkututkijoiden työhön sai käytännönläheistä kiinnostusta. Paikan päällä tuntui olevansa kuin muinaisessa Aleksandrian kirjastossa!



Torunskie Pierniki eli Torunin piparkakku on niin laaja käsite, että sen tutkimiseen, näyttelytoimintaan ja maailmanlaajuiseen tutuksi tekemiseen on omistettu aivan oma osastonsa Torunin kaupunginmuseossa. Kiinnostuneelle tietoa löytyykin enemmän kuin kielitaito antaa myöten, toisin sanoen puolaksi. Se ei kuitenkaan ole este yhteistyölle, sillä missään muualla Euroopassa en ole tavannut niin hyvin ja sujuvaa englantia puhuvaa väkeä kuin Puolassa. Kotiinviemiseksi riitti paljon tietopohjaista materiaalia, siinä missä käsin kosketeltavaa oli sitäkin luetteloitavaksi asti. Torunin kaupunki on ottanut ilon irti matkailunähtävyydestään: Katarzynki eli Katariinan piparkakku tulee vastaan katukiveyksessä, piparkakkumyymälöissä, museoissa, työpajoissa että ravintolan ja baarin valikoimissa. Oluen joukostakin voi erottaa piparkakun makua, ei sentään koko leivonnaista!

On syytä nostaa kiistatta esiin Swiat Torunskiego Piernika, joka on siis pieni kellarimuseo Nikolaus Kopernikuksen talossa. Suunnitelmia kolmikerroksisen suuremman museon rakentamisesta on, mutta vielä toistaiseksi historian pariin pitää laskeutua portaita pitkin. Tämä antaa omalla tavallaan taianomaisen tunnelman astumisesta todelliseen Torunin piparkakkujen maailmaan, ja luonnollisesti kävijä pääsee itsekin kokemaan piparinleipomisen ilot. 



Näin turkulaisena historian harrastajana tutkijan ote näyttelyn suunnittelussa näkyy ja erottuu. Sigismund ja Vladislav Vaasa piparkakkumiehinä! He olivat puolan kuninkaita. Ja keitäpä muita kuin Juhana-herttuan ja Katariinan jälkeläisiä. Tässä kohtaa piparkakkuhulluus oli käsin kosketeltavaa, ja mielessäni kaikui ystäväni sanat vuoden takaa: "On vaikea löytää todellisia piparkakkuhulluja". Asia tuli myöhemmin selväksi, kun Suomessa ehkä negatiivissa mielessä ymmärretty sana tuntuu olevan luonteva tapa perustella oma intohimo aihepiirille. Eikä Puolassa piparkakkuja harrasteta, vaan tutkitaan työkseen.



Palatakseni puolalaisen piparkakkumuseon valikoimaan, se omalta osaltaan perustelee omaa uudenajan harrastusta. Osa muoteista on tuhoutunut sodan melkeessä, osa kadonnut, sitten suuri osa päätynyt museioiden suojiin. Nykyajan leipomot valmistaa nekin piernikit ilman kuviomuottia, ainoastaan tunnusomainen ääriviivat Katariinan piparkakusta on jäänyt jäljelle. On onni tavata tutkijoita, joiden ajatuksenjuoksu nykyajan perinteiden vaalimisesta että piparkakuista menee näin hyvin yksiin ajatuksiin!

Puolan osalta opintomatka oli kaikkein antoisin. Vaikka perinteisesti reseptejä ei jaella noin vain, virallisesti ei milloinkaan, niin hyvien tuttujen kesken niitä toki vaihdellaan. Onhan totta, että pohjimmiltaan jokaisen piparkakun "salaisuus" on jauhoilla, sokerilla tai hunajalla että mausteilla leivottu. Se millaisin suhtein, työvaihein ja menetelmin, sitä sopii arvuutella. Tai piparkakkututkijan seikkaperäisyydellä, jotka saa pontta yksityiskohtaisin rakennuspiirrusten kera. Pitäisikö Turkuunkin saada ikioma taikinanvaivauskone kovan piparkakkutaikinan työstämiseen? Nykyajan lounasravintolan kokkia lämmittää kovasti ajatus työn helpottamisesta laittein jo menneisyydessä!

Puolan Torun tarjoaa paljon historiaa, kulttuuria ja koettavaa ei pelkästään piparkakkujen osalta, vaan myös paikallisen elämän ja ihmisten osalta. Olisi monta muuta tarinaa kerrottavaksi vielä lisää, mutta osan niistä pääsee kuulemaan Ritaripäivillä, ja osa käydään läpi uusvanhan piparkakkuhistorian tiimoilta. Siitä onkin hyvä sanoa vielä sananen.


Uusvanhaa piparkakkuhistoriaa


Vuosi 2014 on hyvä vuosi jatkaa turkulaista piparkakkukulttuuria Auran rannoilta. Aiempien vuosien aikana luodut verkostot, löydetyt arkistot ja läpikahlatut museot ovat luoneet pohjan uudenaikaiselle, mutta vanhasta ja perinteistä ammentavalle tulkinnalle historiasta. Pieniä muutoksia ja suuria aiheita, pohjimmiltaan hyväntahtoista ja leipurin mielen mukaista. 

Kuningatar Kristiinan saapumisesta onkin saatu jo lukea lehdistä. On sopivalla tavalla sattumankauppaa, että Turun linnassa kuvataan myös 1600-luvun omintakeisen naisihmisen elämää tämän vuoden tammikuussa.  Tammikuun ritaripäivillä ei vielä kahden Kristiinan muottia nähdä. 

Yhteistyö Oldrich Kvapilin kanssa jatkuu, sillä parempaa kaivertajaa niille tarinoille, ihmisille ja näkymille, joista Petruksen piparkakut kertoo, ei voisi löytää. Näiden ainutlaatuisten muottien rinnalla tullaan näkemään myös muita muotteja, sillä Euroopan piparkakkukaupunkien tunnusomaiset piparkakut on paras kertoa paikallisen osaamisen ilmentämänä. Kuviomuotteja on aina kaivertanut koko joukko käsityöläisiä, joista mestarin taito erottuu parhaiten, mutta myös kisällin opinnäytteeksi luoma muotti voi päätyä historiaan. Tai ainakin museon kävijöiden katseltavaksi.

Varsinaisia suuria teemoja ei enää ole luvassa. Kalevala-sarja oli siten ainutlaatuinen. Yhteistä toki voidaan löytää 1600-luvun henkilöille ja voidaan jopa lausua kolmenkymmenen ikävuoden ilmentyvän 30 vuoden sodan teemalla. Niin tai näin, Euroopan opintomatka monella tapaa vahvisti omaa käsitystä itselleen tärkeäksi muotoutuneen harrastuksen toteuttamistavoista ja tästä on hyvä jatkaa.