19. lokakuuta 2013

Kreivi Brahen piparkakut


Euroopan piparkakkukulttuurin rantautuminen Pohjolaan ei tuonut mukanaan kuviomuotteja, vaan arvokkaat mausteet ja leivonnaiset osattiin nauttia yksinkertaisemminkin koristeltuna. Oikeastaan on laajemman selonteon aihe, miksi Pohjolan piparkakku on kuin se on. Kokeilussa Anna-Liisa Mattilan Piparikirjan resepteistä Kreivi Brahen piparkakut.

Sokerin saapuminen Pohjolaan on oletettavasti tapahtunut jo keskiajalla, ja 1500-1600 luvuilla sen käyttö oli jo vakiintunut yläluokkaisen väen piireissä. Siinä missä sokeri on tänä päivänä halpaa, kaikkialla ja kaikkien saatavissa, oli se vielä tuolloin kreivien ja herrojen herkkua. 

Sukaatti on vanha lääkekasvi, jota harvoin löytää tuoreena kaupasta. Sokerilaatuja mainittiin 1500-luvulla jo useampi, joskin reseptissä käytetyt kuvastaa nykyaikaistettua historiallista reseptiä. Piparkakut on hieman kovia, maultaan sitruunaisia. Kuviomuotti näillä olisi ehkä toiminutkin, mutta päädyin kokeilemaan metallimuoteilla. 

Kreivi Brahen piparkakut

Ainekset

1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
1/2 sitruunan kuorta raastettuna
1/2 dl sukaattia
1 1/2 tl ruokasoodaa
1 rkl vettä tai ruusuvettä
50 g voita
1 1/2 tl neilikkaa
3/4 tl raastettua muskottipähkinää
1/2 dl mantelijauhetta
1 1/2 tl kardemummaa
1 1/2 tl kanelia
5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä sokeri ja siirappi, kunnes sokeri on sulanut. Ota pois liedeltä ja lisää joukkoon voi. Anna voin sulaa joukkoon ja sokeri-siirapin jäähtyä. Lisää mausteet, sooda pieneen nestemäärään liuotettuna ja lisää jäähtyneeseen sokeri-siirappiin. Lisää sukaatti, mantelijauhe ja jauho pienissä erin lisäten. Anna taikinan jäähtyä ennen kaulitsemista. 



Taikinaa voi leikata metallimuoteilla tai leikata taikinapötköstä paloja. Koristele sokerikuorrutteella paistamisen jälkeen tai vaihtoehtoisesti mantelin tai siementen kera. Paista ohuet piparkakut 225 asteessa noin 5 minuuttia.