6. joulukuuta 2011

Pyhä Nikolaus: Ihmeidentekijä


Kuudes joulukuuta on päivä Pyhän Nikolauksen kunniaksi, ja Myran piispa onkin sangen tuttu aihe kuviomuottien osalta. Kuvia edellispäivän speculaas -pikkuleivistä ja hieman tarinaa pyhimyksestä, jonka hyväntahtoisuudesta ja halusta auttaa vähäosaisia nykyajan joulupukki on kehitelty.


 
Pikkuleipiä nämä kumminkin ovat...!
Pyhä Nikolaus esiintyy kuviomuoteissa joko edestäpäin kuvattuna, piispan hiippaan, asuun ja sauvaan tukeutuen. Kädessään Pyhä Nikolaus pitää kolmea kultaista omenaa tai kultasäkkiä, jotka kuvastavat kolmen tyttären myötäjäismaksuja. Piispan asun koristelussa voi esiintyä nelikulmainen ortodoksinen risti. Asu on pääosin punavalkoinen, joka sekin löytänyt tiensä joulupukin nuttuun. Toinen usein toistuva tapa esittää Pyhä Nikolauksen valkoisen ratsun selässä, jonka nimi on Amerigo. 


Pyhä Nikolaus, Myran piispa

Pyhä Nikolaus ikonitaiteessa. Kuvan lähde.
Oikeaoppisesti pyhä Nikolaos ihmeidentekijä (n. 270 – n. 342) , oli Myran piispa nykyisen Turkin alueella. Rikkaan perheen ainoana lapsena Nikolaus peri merkittävän omaisuuden vanhempiensa kuoltua. Näistä varoista Nikolaus auttoi vähäosaisia ja pulaan joutuneita, joista on sittemmin muotoutunut tarinoita nykyajan joulupukin taustalle. 

Pyhä Nikolaus ja kolmen neitsyen myötäjäiset. Gentile da Fabriano (1370–1427).

Joululahjojen antaminen ja joulusukan ripustaminen takan viereen

Pyhä Nikolaus kuuli köyhästä miehestä, jonka kolme tytärtä oli tulossa pian naimaikään. Valitettavasti miehellä ei ollut varaa kustantaa kolmen tahi yhdenkään tyttären myötäjäisiä, joka olisi merkinnyt tyttärien päätymistä prostitoiduiksi. Nikolaus ei halunnut saada itselleen sädekehää hyvistä teosta, joten hän kävi heittämässä rahasäkin täynnä kultakolikoita aina kunkin tyttären naimaiän lähestyessä. Tästä kultasäkin viskomisesta yön hämäryydessä esiintyy useampi versio, toisessa se toimii joululahjan esikuvana, toisessa säkki on tiputettu savupipusta. Takan äärelle on jätetty vaatteita kuivumaan, ja niiden joukkoon tupsahtanut kultasäkki on sittemmin toiminut joulusukan edeltäjänä.

Pyhän Nikolauksen juhlintaa Alankomaassa. Jan Steen "The Feast of Saint Nicholas" noin 1663/65.
Ihmeteot

Pyhimyksenä Pyhä Nikolaus teki ihmetekoja, joista hän onkin ansainnut lisänimensä Ihmeidentekijä. 


Pyhä Nikolaus -videoita