7. joulukuuta 2011

Mietelmiä vuodelle 2012: Blogin 3-vuotis syntymäpäivä


Täsmälleen kolme vuotta sitten kirjautui illan hämäryydessä verkkoon kirjoitus englantilaisesta shortbread- pikkuleivistä. Tämän jälkeen leipomisblogina alkunsa saanut blogi on elänyt vuoroin hiljaisempia ja aktiivisempia kausia, kasvaen pikkuhiljaa nykyiseen muotoonsa. Artisaanipikkuleipäblogi Petruksen Piparkakut jatkaa seikkailuja vuoden 2012 aikana innolla ja uteliaisuudella.

Hyvää syntymäpäivää, Petruksen Piparkakut!
On totta, ettei takana ole kolmea vuotta täynnä loistokkaita ja henkeäsalpaavia leipomuksia. Kun blogi aloitti pienen, mutta kunniahimoisen polkunsa kohti Euroopan piparkakkuperinteitä, oli kynnys leipomiseen korkea. Toisaalta kuviomuoteille soveltuvia reseptejä ei ollut helposti saatavilla, tai ne reseptit joita perinteisesti on käytetty, ei vain luonnistu ilman pitkäjänteisyyttä ja sisua. Oppimista yrityksen ja erehdyksen kautta.

Näistä se alkoi, blogin "perustuskivi" -pikkuleivät.
Nyt vuoden 2011 aikana uuttera tiedonhaku on sekä palvellut blogin mahdollisuutta raottaa verhoa siihen maailmaan, joka piparkakkujen kulta-ajalla Euroopassa vallitsi, kuin myös tuoda esille kuviomuottien monipuoliset ja yllättävät reseptivalikoimat. Vielä on paljon uutta, mitä kokeilla, ja moni työmenetelmä tai koristelu vaatii vielä petraamista. Vuosi 2012 on mahdollisuuksien vuosi piparkakkublogille. 


Piparkakkumestarin terveiset Tsekistä piparkakkukokille.

Blogi itsessään voi myös kehittyä, joskin minulle blogi on mukava harrastus, ei ryppyotsaisesti toteutettu elämäntyö. Leipomistahti jatkuu entisellään, eli silloin kun piparkakkukokki on puuhaan motivoitunut. Joitakin teknisiä parannuksia yritän saada aikaiseksi vuoden 2012 alkupuolella, kuten:
  • Reseptien yhteyteen selkeä luokittelu kova/pehmeä pikkuleipä, vaativa/helppo yms.
  • Kuviomuottien rinnalla muutama peruspikkuleipä, jolloin paistoaika voidaan ilmoittaa myös ilman kuviomuotteja leipovalle
  • Valokuvat työvaiheista aina, kun kyseessä on uusi työmenetelmä tai resepti

Lisäksi blogi yrittää löytää uusia tuttavuuksia niin kuviomuoteilla leipovien keskuudesta kuin kakkuja ja muuta perinteistä leipovista: uutta voi oppia puolin ja toisin!


 
Sydämellisen lämmin 
Kiitos kaikille lukijoilleni,
uusille ja vanhoille kävijöille, 
kommentin jättäneille ja blogikollegoilleni.