25. syyskuuta 2011

Paraisten piparkakut

 
Perinteinen suomalainen piparkakku Paraisilta on pehmeä ja rapea, ja soveltuu kuviomuoteille pientä hienosäätöä tekemällä. En aiemmin ole paljon paneutunut tämän tyyppisiin resepteihin, johtuen muutamasta huonosta kokeilukerrasta.

Paraisten piparkakut - resepti löytyy hieman erilaisena eri yhteyksissä, omani poimin blogista Rakkaudesta ruokaan. Noudatin reseptiä lukuunottamatta sokerin korvaamista fariinisokerilla, tumman siirapin sijaan vaaleaa, pomeranssinkuoren sijaan ruokalusikallinen raastettua appelsiininkuorta ja noin ½ teelusikallista hirvensuolaa ruokasoodan asemesta. 

Hirvensarvisuolan käyttö tarkoittaa, 
ettei raakaa taikinaa saa syödä. 

 Piparkakun tuoksuinen sunnuntai


Aivan niin mahdottomalta taikina ei vaikuttanut, kuin ensimmäisillä kerroilla ns. normaalia piparkakkutaikinaa käyttäessä (ilman hunajaa tai muovailtavuuteen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä). Tähän vaikutti ehdottomasti karttunut kokemus ja aiemmin ylistetty marmorialusta, joka tekee mahdottaman työläästä taikinasta enemmän yhteistyökykyisen. 

Tavallinen piparkakkutaikina on hyvä metallisille piparkakkumuoteille, puisten kuviomuottien käyttö riippuu reseptistä. Alustavasti sanoisin, että potentiaalia on, kunhan oppii omaksumaan hyvin hellän ja vähäisen muottiin taputtelun. Taikina irtoaa hyvin jauhotetusta, vain kevyesti painellusta muotista helposti, joskin särkyy tai repeää lähes yhdestä hengenvedosta. 


Piparkakut kannattaa jättää suosiolla hyvin karkeasti rajatuiksi, jäähdyttää hyvin kylmässä ja leikata terävällä veitsellä reunat siisteiksi ennen paistoa.

Piparkakkujen paistaminen on aina oma lukunsa kuviomuottien tapauksessa. Milloin paksu ja suuri piparkakku vaatii runsaasti aikaa tahi ohuehko kärähtää reunoiltaan. Siksipä kokeilin aluksi paistamista +150 asteessa +200 asteen sijaan, joka osoittautui oikeaksi paistolämmöksi. Aikaa en pistänyt muistiin, käänsin pellin kerran ja otin pois kun väriä alkoi näkyä reunoille. 


Tämä resepti pääsi yllättämään positiivisesti, sillä yksityiskohdat säilyivät erittäin hyvin niiden piparkakkujen osalta, joiden kohdalla taikina oli onnistuttu painelemaan hyvin. Maultaan nämä ovat kuten tavanomainen piparkakku, koostumuksen ollessa suussasulavan pehmeä.

Piparkakun leipominen kuviomuotilla 




Ensimmäinen omaa tuotantoa oleva video antaa hieman käsitystä millaista leipominen puisilla kuviomuoteilla on.