10. joulukuuta 2010

Springerle, yksinkertainen versio

 
Pienen tutkimustyön jälkeen kävi ilmi, että Springerle syntyy niin hirvensarvisuolaa ja voita sisältävän reseptin avulla, kuin myös pelkästään sokerista, jauhosta ja kananmunista. Testissä jälkimmäinen, yksinkertainen versio reseptistä.

Jos pitäisi mainita jokin yksittäinen resepti, johon kuviomuotit useimmiten rinnastettaisiin, olisi se varmasti juuri springerle. Eurooppalaista alkuperää oleva pikkuleipä on siirtolaisten mukana saanut jalansijan myös Yhdysvalloissa. Tyypillistä springerle-pikkuleivässä on sen runsas kananmunan ja sokerin määrä sekä noin vuorokauden mittainen kuivatus huoneenlämmössä. Springerle voidaan joko leipoa hyvin yksinkertaisesti jauhosta, kananmunista, sokerista ja suolasta, kuten tämä resepti.

Toinen vaihtoehto on käyttää taikinassa joko vanhan ajan kohotusainetta, hirvensarvisuolaa, tai korvata se leivinjauheella. Eräissä resepteissä esiintyy myös rasva voin tai margariinin muodossa.

Tyypillinen piirre springerle-pikkuleiville on anisöljyn käyttäminen taikinassa ja kokonaisten aniksensiementen ripottelu leivinpaperille springerlen alle, joskin tämän kuriositeetin voi korvata itselleen mieluisammilla vaihtoehdoilla tai jättää tyystin pois.

Springerle  reseptin lähde

Ainekset

3 kananmunaa
400 grammaa tomusokeria
420 grammaa vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1/4 - 1/2 tl anisöljyä tai vastaavaa

Valmistus

Vaahdota kananmunat ja lisää tomusokeri joukkoon vähissä erin. Lisää suola ja anisöljy tai vastaava makua sisältävä öljy. Pitkän kuivatuksen johdosta öljyt säilyvät parhaiten taikinassa, kaikki nestepitoinen taitaa haihtua. Lisää jauhot vähissä erin ja vaivaa loput jauhot taikinan joukkoon tarvittaessa, sillä taikina voi vaatia vähemmän jauhoja kuin resepti ehdottaa. Kääri taikina elmukelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia tai pidempään.

Kaulitse taikina kevyesti jauhotella työtasolla ja paina jauhotettu tai öljytty kuviomuotti taikinaa vasten tasaisesti. Poista muotti, leikkaa ja viimeistele reunat ja siirrä springerle paistopellille. Anna niiden kuivua peittelemättä 24 tuntia huoneenlämmössä. Käännä springerle kerran kuivauksen aikana jotta myös pohja kuivuisi hieman.

Paisto

Paista uunin keskitasolla noin 135 asteessa 25-30 minuuttia, tarkkaile pikkuleipien  käyttäytymistä paistamisen aikana ja tarvittaessa alenna lämpötilaa ja pidennä paistoaikaa. Jäähdytä ritilän päällä.

Springerle kohoaa yllättävän paljon ilman kohotusainetta, joka saattaa tuhota muutoin hyvin onnistuneen keksin. Kokemusta rikkaampana* yritin pikkuleipien paistamista pitämällä pannulappua kaksinkerroin uunin luukun välissä, joka näytti toimivan erittäin hyvin. Huolimattomuuttamani suljin luukun kokonaan käännettyäni uunipellin, jolloin osa pikkuleivistä likipitäen räjähti. Uuninluukku kapeasti auki, ja paistaminen tapahtuu sopivan maltillisesti.

Springerlestä tulee kovia, mutta säilyttämällä ne peltirasiassa omenan- tai leipäpalan kera auttaa säilyttämään ne hieman pehmeämpinä.

Jälkimietintämyssy

Käytin taikinaan vahingossa piirun verran liikaa jauhoja, jonka vuoksi turhan kuiva taikina oli vaikea työstää kuviomuottien avulla (muottia piti painaa todella kovaa). Aikaisemmin valmistettu appelsiinimarenki-springerle-pikkuleivät on koostumukseltaan liki samanlainen, joten taikina kannattaa ottaa hieman tarttuvaisena työpöydälle vaivattavaksi pienen pienen jauhomäärän kera.

* Frankfurten Brenten -pikkuleivät koostuivat myös vain tomusokerista, kananmunasta ja jauhoista, eikä niiden paistaminen ollut mitenkään kaunista puuhaa. Tomusokeri kiehui keksin pinnan läpi tärvellen kuvioinnin.